torstai 29. syyskuuta 2016

Kuulumisia taiteilijantorpalta

Meni kevät, meni kesä ja tuli syksy. 
Kevään odotin kuin kuuta nousevaa tulevaa Helsingin reissua, 
johon olin menossa yhteisnäyttelyyn Galleria Foggaan. 
Odotin kuin kuuta nousevaa myöskin heinäkuun alkua,
 jolloin meille tuli uusi perheenjäsen.
Tarmo, suloinen pieni riiviö tuli sekoittamaan pakkaa, 
muutti meidän rauhaisan koiralauman ei niin rauhaisaksi,
välillä suorastaan stressaavaksi peräänantamattomuudellaan.



Ja jos jotain hyvää, niin aina myös on jotain pahaa ja epäonnea ja surua matkassa. 
Viime talvena sain kuulla läheiseni sairastavan syöpää. 
Heinäkuun lopulla hyvästeltiin isäni haudan lepoon. 
Suru ottaa aina aikansa, nyt on jo helpompaa, 
mutta vielä tulee hetkiä, kun kyynelille ei ole loppua. 
Pitkään olin tekemättä mitään, 
en saanut aikaiseksi uusia maalauksia, sisusteluista puhumattakaan. 
Nyt kuitenkin pikkuhiljaa kiinnostaa molemmat asiat, 
joten bloggaaminenkin ehkä lähtee pitkän tauon jälkeen jälleen sujumaan.

Syksyn tulevia meininkejä sisustusrintamalla on viimein keittiön yhden seinän tapetointi, alakerran vessan tapetointi, eteisen rempan saattaminen loppuun, sekä muuten vain pienimuotoinen sipistely vähän joka huoneessa. 

Tervetuloa takaisin seuraamaan siis elämää Taiteilijantorpassa!

Syysterkuin, Mari


torstai 7. huhtikuuta 2016

ARVONTA!

Näin masentavan harmaan aamun piristykseksi polkaisin facebook-sivullani arvonnan käyntiin.

Voittaja saa veloituksetta valitsemastaan lemmikin tai muun eläimen kuvasta minun maalaaman taulun. Taulu tulee olemaan kooltaan 30x30cm, akvarelleilla ja guasseilla vanerille maalattu.

Arvontaan tosin on ehtonsa, minun taidesivulle pitäisi saada ensin 700 tykkääjää. Kahden viikon päästä, eli 21.4 suoritetaan arvonta, mikäli tykkääjämäärä on täyttynyt.

Mukaan arvontaan pääset kommentoimalla facebookissa, minkä eläimen kuvasta haluaisit maalauksen, jos voitat. Vaihtoehtoisesti jos et ole feissarissa, voit kommentoida tämän postauksen alle :)

Jotta arvonnasta tulee totta, siellä feissarissa ja myöskin täällä blogimaailman puolella kannattaa ja pitää jakaa tätä! :)



maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kuulumisia :)

Mie olen koko pitkän talven vaan maalannut. Ei kai ole kulunut päivääkään, etten olisi maalannut.
Tauluja siis, näyttelyä varten. Olen näet kesäkuussa ryhmänäyttelyssä Helsingissä. Laittelen tännekin myöhemmin tarkempaa infoa näyttelyn ajankohdasta ja muista tiedoista. Olisi aivan huippuhienoa, jos blogini lukijoitakin eksyisi taidettani katselemaan :)
Niin ja pitääpä mainostaa sitäkin, että piakkoin taidesivullani feissarissa on arvonta käynnissä, jossa voittaja saa minun maalaaman teoksen omasta lemmikkinsä kuvasta. Mutta laitan siitäkin vielä lisää infoa, kun saan arvonnan laitettua pystyyn ;)

Maalauksiani tältä vuodelta. Osa vielä keskeneräisiä, osasta näkyy vain yksityiskohtia :)


Täällä kotona ei vieläkään ole ihmeempiä remppoja tapahtunut. Mies oli jonkin aikaa tuossa lomautuksilla, joten rahaa ei ollut tuhlattavaksi mihinkään ylimääräiseen. Samat suunnitelmat ne siis edelleen mielessä pyörii, mutta josko jo tässä kuussa saataisiin eteinen valmiiksi ja suunnitelmia on keittiöönkin..Ja tietty ateljeeseen ja yläaulaan ja makkariin ja.. voih, inhottaa tämä aikaansaamattomuus, haluaisin heti mulle kaikki tänne!
Sain sentään kuitenkin tahtoni läpi olkkarikammarin uuden järjestyksen vaihtamiseen. Ja joutuipa mieskin lopulta myöntämään, että nyt on parempi ;)

Käytiin tuossa vähän vanhojen tavaroiden liikkeissäkin, mitä mukaan lähti, niin teen niistäkin omat postauksensa :) 


Keväisin terveisin, Marie Josefine