Onnittelut kymmenvuotiaalle!

Tämän blogin piti olla pelkkä sisustus ja remppablogi, mutta koska pidin useamman vuoden omaa lifestyleblogiani, niin taidan tämänkin sellaiseksi muuttaa. Sitäpaitsi minulla on kamala ikävä vanhaa blogiani ja sen lukijoita. Voisin tietysti vielä palauttaa blogin takaisin, mutta koska siihen liittyy huonoakin, niin en sitä enää uudelleen avaa. Sitä kävi lukemassa monta sellaista ihmistä (muutamia sukulaisia), joiden en halua enää tietävän asioistani, niin jatkan ennemmin täällä yksinpuhumisiani. Ehkä tänne vielä joku eksyy lueskelemaan.

Olihan minulla asiaakin. yksi karvakavereistani täyttää tällä viikolla pyöreät kymmenen vuotta. Tarkkaa syntymäpäivää en tiedä, joten meillä on Terrin kanssa yhtä synttäriä koko viikko. Kymmeneen vuoteen mahtuu paljon, niin hyvää kuin pahaa. Terri on kävelevä katastrofi, onneks viime vuosina onnettomuustahti on hiljentynyt. Ilmeisesti sille on tullut järkeäkin päähän ruoasta haaveilun lisäksi.
Vuosien saatossa ja ilmesesti pallien poiston takia siitä on tullut melkoinen luppana, hyvin pysyy pihassakin irti ja tottelee peräti jossain määrin. Tosin jos Terrille selkänsä kääntää, voi olla varma, että johonkin se livahtaa. Yleensä syömään jotain haisevaa raatoa tai jätöksiä. Varmuuden vuoksi se hinkkaa turkkiaan vimmalla ihanuuden päällä, kuin tietäen, että kohta ihanuus loppuu.
Täällä omassa pihassa Terriä tuskin kovin useasti tulee irti laskettua, sillä piha-aidan toiselta puolen alkaa suuri mansikkamaa, jonka omistaja ei varmaan tykkäisi mansikoita varastelevasta koirasta. Talon ohi kulkeva hiekkatie on myös liian lähellä ja liian vilkas, kun ei tuo pöhköläinen osaa autoja varoa.

Joitain hauskoja muistoja vuosien varrelta muistellakseni, niin kun mun nykyinen mies oli ekaa kertaa mun luona kylässä, niin eikös Terri ollut keksinyt omaa kivaa meidän poissaolon aikana. Oli syönyt 10 kilon koiranruokasäkistä ainakin puolet. Sitten se oksenteli ja paskanteli pitkin poikin kämppää koko seuraavan yön. Uskokaa pois, silloin ei naurattanut.
Kerran kerrostalossa asuessamme se meni naapurin ovesta sisään. Yläkerrasta kuului naisen kirkunaa ja huutoa, kenen koira meillä oikein on?
Niin, että sellainen koira on Terri.

Minun piti tämäkin teksti julkaista jo maaliskuun alussa, mutta koska unohtelen usein asioita, niin unohdin tämänkin tekstintekeleen.
Tänne on eksynyt muutama lukijakin, ihanaa, toivottavasti viihdytte ilmeisesti harvoin päivittyvän blogini seurassa! Hiukan olen saanut jo kotiakin kuvailtua, ehkäpä piankin innostun esittelemään nurkkiamme :)

Lumisateisin terveisin Marie Josefine